
Kuukausiraportti, kassaennuste ja ihminen joka kertoo mitä luvut tarkoittavat. Kiinteä kuukausihinta, ei tuntilaskutusta eikä tositerajoja.
Jos tunnistatte näistä yhdenkin, ongelma ei ole kirjanpidossa vaan siinä ettei kukaan katso lukuja eteenpäin.
Tilinpäätös kertoo maaliskuussa miten viime vuosi meni. Päätökset piti tehdä jo silloin.
Tilin saldon tänään näkee kuka tahansa. Sen mikä siellä on kolmen kuukauden päästä, ei juuri kukaan.
Liikevaihto nousee, mutta kate ei seuraa perässä. Sen huomaa yleensä vasta tilinpäätöksessä.
Pankki pyytää ennusteen ja hallitus materiaalin, yleensä samalla viikolla ja aina alusta.
Valitkaa taso joka vastaa nykyistä tarvetta. Tason voi vaihtaa ylös tai alas kesken tilikauden.
Yrittäjälle ja 1–5 hengen yritykselle
5–20 hengen kasvavalle yritykselle
Yritykselle jolla on hallitus tai rahoittajia
Kaikki hinnat alv 0 %. Hinta on kiinteä eikä sisällä tositerajoja, koska työ on raportointia ja neuvontaa. Sovittua laajempi työ laskutetaan hinnaston mukaan. CFO-palvelu ei sisällä kirjanpitoa, palkanlaskentaa eikä tilinpäätöstä, ne hinnoitellaan erikseen.
Ensimmäinen raportti on tyypillisesti kädessä noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä keskustelusta.
Käydään läpi mitä lukuja tarvitsette ja mihin päätöksiin. Keskustelun jälkeen tiedätte kumpi taso riittää, myös siinä tapauksessa että se on kevein.
Saatte ehdotuksen tasosta, hinnasta ja siitä mitä raportti sisältää. Ei sitoumusta ennen kuin hyväksytte sen.
Ensimmäinen kuukausiraportti tulee seuraavan kuukauden puoliväliin mennessä. Sen jälkeen samaan aikaan joka kuukausi.
Mietityttääkö jokin CFO-palvelussa? Olemme koonneet tähän ne kysymykset joita asiakkaamme esittävät useimmiten.
Ei ole pakko. Työ on kuitenkin nopeampaa ja edullisempaa kun luvut tulevat samasta järjestelmästä, koska aineistoa ei tarvitse siirtää eikä täsmäyttää erikseen.
Nimetty asiantuntija, sama henkilö kuukaudesta toiseen. Hänen takanaan on koko talon osaaminen ja kuusi toimipistettä, joten loma tai sairaus ei pysäytä raportointia.
Kyllä, ylös tai alas kesken tilikauden. Moni aloittaa kevyimmästä ja siirtyy ylöspäin siinä vaiheessa kun budjetti tai rahoitusneuvottelu tulee ajankohtaiseksi.
Ylimenevä työ laskutetaan voimassa olevan hinnaston mukaan. Sovitaan aina etukäteen.
Ei. CFO-palvelu on raportointia, ennustamista ja neuvontaa. Kirjanpito, palkanlaskenta ja tilinpäätös hinnoitellaan erikseen hinnaston mukaan.

Kerromme kumpi taso vastaa tilannettanne ja mitä se maksaa. Vastaamme arkisin yhden työpäivän kuluessa.
Yrityslaskenta Group YLG Oy
Puhelin 019 547 4500
taloushallinto@yrityslaskenta.fi